Siirry suoraan sisältöön

Tuleva talousromahdus – Romahtaako talous?

Tuleva talousromahdus – Mediaa seuraamalla maailmantalouden tilasta saa tällä hetkellä helposti kuvan, että koko maailman talous on romahtamisen partaalla. Myös Suomen taloustilaa luonnehditaan tällä hetkellä heikoksi.

Tilanne ei kuitenkaan välttämättä ole ihan niin synkkä kuin mediaa seuraamalla voisi kuvitella – ilmassa on siitä huolimatta kunnon talouskriisin ainekset, ja on myös mahdollista että Euroopan talousalue luisuu syvään taantumaan ja jopa kenties uusintaan Eurokriisistä.

Tulevan talousromahduksen ennustaminen

mitä osakkeita kannattaa ostaa nyt

Heti alkuun on mainittava, että tulevan – tai tulemattoman talousromahduksen ennustaminen on mahdotonta. Monesti sijoituspiireissä puhutaan maagisesta kristallipallosta, ja talouden käänteitä ennustajia moititaan usein juurikin tähän maagiseen – mutta olemattomaan kristallipalloon tuijottamisesta.

Kristallipalloa ei kuitenkaan valitettavasti todellisuudessa ole olemassa, ja parhaatkin ennusteet ovat ainoastaan juuri niitä – Eli ennusteita. Ennusteiden paikkansapitävyyden todennäköisyyksissä on toki isojakin eroja, ja esimerkiksi keskuspankin ja yksittäisen sijoittajan analyysien painoarvot ovat ihan eri luokassa.

Monet sijoittajat luottavat kuitenkin ennustamiskykyihinsä liikaa, ja tuloksena on usein huonoja sijoituksia ja sitäkin huonompia sijoitusneuvoja.

Toistan jälleen samaa tylsää mantraa. Osakemarkkinoita ei osaa kukaan ennustaa, ja ne toimivat arvaamattomilla tavoilla. Isossa kuvassa kurssia voi toki hahmotella, mutta maailman arvaamattomat tapahtumat saattavat vaikuttaa ennusteisiin nopeastikin, tehden niistä käytännössä arvottomia.

Näinollen yksittäisen sijoittajan on mahdoton tehdä paikkaansapitäviä arvioita taloudentilasta vähänkään pidemmällä tähtäimellä, poislukien tietysti sisäpiiritiedot ja muut konkreettisesti yrityksen toimintaan vaikuttavat tekijät, mutta sisäpiiritietoja harvemmin jaetaan julkisesti ilmiselvistä syistä johtuen.

Siitä huolimatta talouden ennusteita näkee harva se päivä, ja tässäkin artikkelissa spekuloimme Euroopan talouden tilalla ja sillä, miten se tulee kehittymään. Onhan rikkinäinenkin kello kaksi kertaa päivässä oikeassa, eikö?

Tuleva talousromahdus – Mitkä tekijät vaikuttavat talouteen?

Taloustilanteeseen vaikuttavat monet eri tekijät, ja monet näistä tekijöistä ovatkin tällä hetkellä punaisella. Inflaatio on korkea, talouskasvun ennustetaan supistuvan ensi vuonna ja Euron arvo heikkenee vauhdilla.

Euroopan alueelle povataan myös vakavaa energiakriisiä talveksi, sillä esimerkiksi Saksa on vuosikaudet ollut erittäin riippuvainen Venäläisestä maakaasusta, jota tällä hetkellä Venäjä ei Saksaan toimita.

Tämä on aiheuttanut Saksassa ja muualla Euroopassa maakaasun hinnan räjähdysmäisen kasvun, ja samalla myös sähkön hinta on noussut voimakkaasti. Kaikki tämä johtuu Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan, ja markkinan palautuminen riippunee paljon sodan loppumisesta ja markkinatilanteen normalisoitumisesta.

Tilannetta ei helpota yhtään se, että Euron arvo on romahtanut loppuvuodesta. Tämä johtuu lähinnä Euroalueen heikoista talousnäkymistä, ja Euroalueen talousnäkymien heikkous taas sen merkittävimmän tekijän, Saksan, vaikeuksista.

Saksa pelaa siis Euroopan markkinoilla varsin suurta roolia, ja Suomalaiset saivatkin esimakua Saksan vaikutuksesta myös Suomalaisten talouteen Fortumin Uniper-kriisin muodossa. Fortum heitti kaivoon n. 6 miljardin euroa Uniper-hässäkässä, ja yhtiöllä kestänee vielä pitkään toipua koko sirkuksesta.

Suurimmaksi tekijäksi Euroalueen heikkoon taloudelliseen menestykseen voinee nostaa Saksan heikon taloudellisen menestymisen. Saksan talous vaikuttaa siis myös Suomen talouteen voimakkaasti, sillä käytämme samaa valuuttaa ja toki myös Saksana kanssa tehdään paljon kauppaa.

Markkinan menestykseen vaikuttavat kuitenkin muutkin tekijät, ja tällä hetkellä osakekursseja painavatkin monet muutkin asiat kuin ainoastaan sota Ukrainassa. Toki sodalla on valtava vaikutus myös osakekursseihin, mutta se ei ole ainut tekijä.

Inflaatio on noussut puheenaiheeksi varsinkin viime kuukausien aikana, ja se onkin tällä hetkellä myös Suomessa poikkeuksellisen korkealla.

Lisäksi talousnäkymiä tällä hetkellä heikentävät tulevaisuuden epävarmuus – markkina siis reagoi tulevaisuuden tapahtumiin ennakkoon. Monen sijoittajan mielestä markkinan tämänhetkinen reaktio on jopa liian voimakas, ja monet toivovatkin jo hieman helpotusta osakemarkkinan laskuun. Moni myös ennustaa siihen kuuluisaan kristallipalloon tuijottamalla nyt, että markkina palautuu normaalitilaan jo piankin – mutta tätähän ei valitettavasti kukaan varmaksi tiedä.

Romahtaako talous?

Vaikka mediassa puhutaan paljon vaikeiden aikojen olevan edessä, ei kriisi välttämättä ole kovinkaan vakava. Tilanteen kehittyminen riippuukin tällä hetkellä paljon Venäjän seuraavista liikkeistä, ja miten maailma niihin reagoi.

Tällä hetkellä on hyvä pitää mielessä edellisessä kappaleessa mainittu markkinan ennakkoon reagointi – Suurimmat sijoittajat varautuvat tulevaisuuden tapahtumiin jo ennakkoon, ja mielellään liian voimakkaasti myymällä kuin ostamalla.

Tästä syystä epävarmoina aikoina markkina usein laskee rajusti, ja nousukauden jälleen alkaessa osakemarkkinat taas nousevat voimakkaasti hetken aikaa. Vaikka osakemarkkinat ovatkin menettäneet tänä vuonna suuren osan arvostaa, nyt kannattaa mielestäni pitää jäitä hatussa ja ajatella pitkällä aikavälillä.

Isoja päätöksiä en itse ainakaan tällä hetkellä tee, ja en myöskään usko talouden romahtavan lähitulevaisuudessa. Vaikka pahat merkit ovat ilmassa, ei se aina tarkoita sitä että ne toteutuvat.

Vastaus otsikon kysymykseen lieneekin siis, että talouden romahtamisen mahdollisuus riippunee paljon Venäjän seuraavista liikkeistä. Venäjä on viime aikoina mm. uhitellut länsimaita ydinaseilla, ja jos ydinisku todella tapahtuisi, olisimme todennäköisesti melkoisen kriisin partaalla.

Toisaalta on mahdollista, että sodassa tapahtuu käänne ja Venäjä päättääkin vetäytyä Ukrainasta – Tai muuta vastaavaa, jota kukaan tällä hetkellä ei osaa arvata tai ennustaa. Tästä syystä itse suosittelen tällä hetkellä pitämään tiukasti hatusta kiinni ja antamaan ajan kulua. Meno voi välillä yltyä kovaksikin, mutta eiköhän tästäkin taas selvitä.

Maailmantalous on toistaiseksi aina selvinnyt kriiseistä, ja todennäköisempää lienee että maailmantalous selviää myös tästä kriisistä. Ehkä nopeasti, ehkä hitaasti, mutta se kuitenkin selvinnee.

Tykkäsitkö lukemastasi? Jaa artikkeli painamalla alta:

Seuraa meitä somessa:

Sponsoroitu: NordVPN.

Haluatko, että kuka tahansa voi lukea koko selainhistoriasi ja seurata sinua verkossa vapaasti? En minäkään. Kyberturvallisuus on tänä päivänä vakavasti otettava asia, ja verkkohyökkäyksiä tapahtuukin tämän tästä ympäri maailmaa.

Euroopan alueen kriisi kiristää turvallisuustilannetta entisestään myös verkossa, ja suojaamattomat yhteydet ovat entistä altiimpia urkinnalle ja verkkohyökkäyksille.

Nordvpn on asiantuntijoiden palkitsema VPN-palvelu, joka toimii kaikila laitteillasi yhdellä tilauksella. Palvelua voit käyttää missä tahansa, ja se tarjoaa ensiluokkaista tietoturvaa millä tahansa alustalla: Suoratoistopalvelut, viestintäsovellukset, sosiaalisen median alustat.

Olen itsekin käyttänyt VPN-palvelua päivittäin kaikilla laitteillani jo vuosia, ja suosittelen lämpimästi sitä myös lukijoilleni. NordVPN tarjoa lukijoillemme HUIKEAN tarjouksen jotta sinäkin voit suojata yhteytesi ja salata verkkoliikenteesi urkinnalta.

Tilaa NordVPN nyt ja saat 3kk ILMAISEKSI ja JOPA 68% alennuksen tilauksestasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *