Siirry suoraan sisältöön

Törmäsin tänään videoon, jossa puhuttiin taloudellisesta riippumattomuudesta. Tarkemmin taloudellisesta riippumattomuudesta osinko-osakkeita omistamalla. Aloin itsekin miettimään tarkemmin mitä taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen todellisuudessa vaatisi ihan tavalliselle Suomalaiselle.

Kuinka nopeasti on mahdollista saavuttaa taloudellinen riippumattomuus? Alhaisimmillaan se voi olla yllättävänkin nopeaa, jopa 20-35 vuotta. Artikkeli kertoo 3 tapaa, jolla sinäkin voit saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden kohtuullisella aikavälillä.

Taloudellisen riippumattomuuden tavoitteleminen on monelle nykypäivänä se voima, joka työntää eteenpäin ja auttaa jaksamaan työssään tai oman yrityksen rakentamisen parissa. Taloudellisden riippumattomuuden saavuttaminen on varmasti jokaisen unelma, mutta ainoastaan murto-osa on tosissaan sen saavuttamisesta ja vielä harvempi on valmis tekemään siihen vaadittavan työn.

Artikkelissa tutkimme, mitä taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen todellisuudessa vaatii vuonna 2022 Suomessa, ja mitä sinä voit tehdä jotta sinunkin unelmasi ikuisesta Espanjan rantalomasta ilman työntekoa voi toteutua.

Taloudellinen riippumattomuus

Taloudellisesta riippumattomuudesta puhutaan yhä enemmän mediassa, ja mm. Instagramissa on lukuisia tilejä, jotka seuraavat ylläpitäjän matkaa kohti unelmaa: Taloudellista riippumattomuutta. Seuraan itsekin muutamaa tällaista tiliä Instagramissa, ja unelman tavoittelu on totisinta totta monelle Suomalaiselle.

Kansankielellä taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa sellaisen tilanteen saavuttamista, jossa joko passiivisten tai minimaalista ylläpitoa vaativien tulonlähteiden tulot ylittävät henkilön elämisen menot. Kun taloudellinen riippumattomuus saavutetaan, ei sen saavuttaneen henkilön tarvitse siis näin halutessaan käydä töissä lainkaan.

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu onkin viime vuosina kasvattanut suosiotaan kohisten, eikä syyttä – Nykypäivän teknologia tarjoaa ihan tavallisille ihmisille työkalut, joilla käytännössä kuka tahansa voi saavuttaa riittävät passiivisen tulon lähteet elääkseen ilman palkkatyötä.

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu ei myöskään ole mikään utopistinen kuvitelma, vaan ihan totisinta totta. Monet Suomalaiset ovatkin saavuttaneet omalla uskaltamisellaan ja tekemisellään unelmansa ja lopettaneet päivätyöt. Tämä ei kuitenkaan tapahdu yön yli, saatika sitten helposti – on oltava valmis tekemään paljon töitä alussa, jotta tehty työ alkaa tuottamaan kunnolla.

Kuinka moni on todella saavuttanut unelmansa?

Tämä on kysymys, joka varmasti monen mielessä pyörii. ”Kuinka moni niistä tuhansista yrittäneistä todella saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden?”

Tähän ei varmasti kenelläkään ole tarkkaa vastausta, ja kaivamisesta huolimatta en kyennyt löytämään riittävästi tarkkaa tietoa minkäänlaisen arvion laatimiseen.

Oletko saavuttanut taloudellisen riippumattomuuden tai oletko hyvää vauhtia etenemässä kohti tavoitetta? Ota yhteyttä! Haluaisimme kertoa tarinasi ja kerätä faktatietoa ilmiön edistymisestä Suomessa.

Lähetä sähköpostia osoitteeseen rahablogicom@gmail.com tai laita viestiä vaikkapa Instagramin kautta! (Rahablogicom)

Netti on pullollaan keskustelua aiheesta, mutta suurin osa keskusteluista keskittyy matkaan, ei tavoitteiden saavuttamiseen. Keskustelussa esiintyy myös paljon erilaisia tapoja saavuttaa taloudellinen riippumattomuus, ja niitä todella on joka lähtöön.

Aina välillä näkee kuitenkin lehtijuttuja ja menestyneitä tilejä somessa, jotka ainakin päällisin puolin näyttävät saavuttaneen unelmansa. Tietysti on varmasti myös niitä, jotka käyttävät ilmiön näkyvyyttä omien intressiensä edistämiseen feikkaamalla saavutetun tavoitteen – Mutta sitähän on tietysti mahdoton todistaa.

Onko sinulla seurannassa esim. blogeja tai muita sometilejä, jotka ovat saavuttaneet taloudellisen riippumattomuuden tai ovat mielenkiintoisia seurattavia? Onko sinulla kenties itselläsi tili, joka seuraa kehitystäsi unelmaasi kohti? Kommentoi ihmeessä alle ja kerro meille lisää!

Taloudellisen riippumattomuuden työkalut

Selailin FIRE (Financial Independence, Retire Early)-liikkeen erilaisia foorumeita ja reddit-kanavaa, ja esiin paljastui muutama tehokkaaksi todettu tapa, jolla ihmiset tavoittelevat unelmaansa taloudellisesta riippumattomuudesta. Mutta mitkä ovat nämä työkalut, jolla unelmaansa tavoittelevat tuhannet ihmiset Suomessakin?

Kuten mainittu, tapoja on monia, mutta nämä 3 olivat mielestäni mielenkiintoisimmat ja eniten keskustelua herättäneet tavat:

1. Asuntosijoittaminen

taloudellinen riippumattomuus pääoma

Asuntosijoitteminen on noussut myös Suomessa monen työkaluksi taloudellisen riippumattomuuden tavoittelemisessa. Asuntosijoittaminen on myös monen ihan tavallisen sijoittajan suosima tapa tehdä tasaista tuottoa, ja se tarjoaakin monia mahdollisuuksia passiivisten tulojen tuottamiseen.

  • Osta velalla ja vuokraa – Sijoittaja ostaa asunnon velalla, ja tarjoaa asunnon joko remontoituna tai sellaisenaan vuokralle – Luoden itselleen voittoa, eli passiivista tuloa samalla.
  • Osta rahalla ja vuokraa – Käytännössä sama kuin ylempi, mutta on vähemmistön suosiossa. Osa taloudellista riippumattomuutta tavoittelevista myös välttelee velan ottamista viimeiseen asti, joten sijoitusasuntojakaan ei velkavivulla näiden henkilöiden ajatusmallissa kannata hankkia.

Osta velalla ja vuokraa

Sijoittaja ostaa asuntoja velalla, ja vuokraa nämä eteenpäin. Sijoittaja tienaa kulujen ja lainan lyhennyksen jälkeen vuokrasta saamansa erotuksen.

Plussat:

  • Monelle realistisempi vaihtoehto
  • Huomattavasti nopeampi tapa hankkia ensimmäinen sijoituskohde
  • Sidotun pääoman tuotto% on merkittävästi suurempi

Miinukset:

  • Lainan kustannukset menevät pankin taskuun
  • Lainan kuukausierä tulee maksaa vaikka asunnossa ei olisikaan vuokralaista
  • Korkeampi riski

Osta rahalla ja vuokraa

Sijoittaja ostaa asuntoja säästämillään varoilla, ja vuokraa nämä eteenpäin. Sijoittaja tienaa kulujen jälkeen vuokrasta saamansa erotuksen.

Plussat:

  • Monelle mahdoton saavuttaa suuren pääomavaatimuksen vuoksi
  • Säästäminen asuntoon vie usein vuosikymmeniä
  • Ei lainarahaa, pienempi riski

Miinukset:

  • Ei lainakustannuksia
  • Ei lainan kuukausierää, joten kulut pienemmät jos vuokralaista ei löydy
  • Pienempi kokonaisriski

Näiden lisäksi on myös sijoittajia, jotka ostavat asuntoja, remontoivat ne ja myyvät voitolla. Tämä kuitenkin vaatii merkittävästi enemmän työtä ja vaivaa, joten sitä ei suoranaisesti voi katsoa passiiviseksi tuloksi. Tätä tienaamistapaa kutsutaan ”Flippaamiseksi”, ja asuntojen flippaaminen onkin taloudellisen riippumattomuuden tavoittelemisen lailla nostanut suosiotaan myös Suomalaisten keskuudessa viime vuosina kohisten. Tästä kuitenkin lisää muissa tulevaisuudessa omana artikkelinaan.

2. Osakesijoittaminen

taloudellinen riippumattomuus pääoma

Osakesijoittaminen nousee keskusteluissa esille ehkä eniten, ja on varmasti suosituin ja helpoin tapa ryhtyä tavoittelemaan taloudellista riippumattomuutta. Osakesijoittajaksi ryhtyminen ei vaadi käytännössä mitään muuta kuin internet-yhteyden, pankkitunnukset ja jonkin verran pääomaa.

On kuitenkin selvää, että todellisia tuottoja ei pienillä summilla saavuteta, ja esimerkiksi osinkotuottojen saaminen siihen pisteeseen, että ne todella kattavat kaikki elinkustannukset vaatii melkoisen määrän pääomaa.

Osakesijoittaminen on kuitenkin vaihtoehdoista monelle se helposti tavoitettavissa oleva vaihtoehto, jonka rinnalle voi myös rakentaa muita passiivisen tulon lähteitä. Osakesijoittaminen onkin usein monen taloudellista riippumattomuutta tavoittelevan ”sivubisnes”, joka pikkuhiljaa kertyy ja tuotot paranevat ajan kuluessa.

Mitä se sitten vaatisi, jotta pelkästään esimerkiksi osinkotuotoilla saavuttaisi taloudellisen riippumattomuuden?

Esimerkiksi Suomalaisilla osakkeilla on usein tapana jakaa n. 2-5% osinkoa. Osa jakaa huomattavasti enemmänkin, ja on myös olemassa mm. ETF-rahastoja, jotka jakavat jopa yli 10% osinkoja.

Näihin rahastoihin tietysti liittyy kuitenkin suurempi riski, joten mennään esimerkissä tavanomaisella tuotto-odotuksella, ja käytetään esimerkissä melko maltillista 2,5% osinkoa.

Kuinka kauan taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen osakesijoittamalla todella kestää?

Jos menosi ovat vuodessa 25 000 Euroa, kuinka paljon pääomaa sinulla tulisi olla jotta vuosittainen 2,5% osinko kattaisi kaikki menosi?

Terävimmät varmaan laskivat ensimmäisen laskutoimituksen päässään nopeasti, mutta käydään läpi hieman yksityiskohtaisemmin lukuja.

Jos menosi ovat 25 000 Euroa vuodessa, ja osinkoa maksetaan 2,5%, ovat vuosittaiset kulusi katettu tasan 1 000 000 pääomalla. Tätä summaa lepuuttamalla sijoitussalkussasi katat siis kokonaisuudessaan oman elämisesi kustannukset, ja voit sanoa hyvästit työn tekemiselle!

Miljoona on kuitenkin iso raha…

Kuinka kauan kestäisi kerryttää miljoonan sijoituspääoma 500€ kuukausisijoituksella?

Sijoita ja unohda

Kuukausisijoitus: 500€

Tuotto-odotus: 2,5%

Vaadittu aika 1 00 000€ pääomaan:

167 vuotta

Uudestaansijoita

Kuukausisijoitus: 500€

Tuotto-odotus: 2,5%

Vaadittu aika 1 00 000€ pääomaan:

66 vuotta

Alla laskelma kuukausittaisesta sijoitussummasta, joka sinun tulisi sijoittaa joka kuukausi elämästäsi saavuttaaksesi miljoonan pääoman:

Jos vuositulosi ovat 30 000 Euroa, oikein säästämällä ja säästeliäästi elämällä voinee olettaa, että saat sijoitussalkkusi pääomaa kasvatettua 500 euroa kuukaudessa. Kuukausittainen sijoitussummasi olisi siis 500 euroa, ja tämän tulisi toteutua joka ikinen kuukausi.

Kun sijoitat 500 euroa kuukaudessa, 1 000 000 pääoman kerryttäminen veisi sinulta 2000 kuukautta. 2000 kuukautta tekee karkeasti n. 167 vuotta.

Ellet aio keksiä samalla myös elämän eliksiiriä, jolla voisit elää tuon 167 vuotta, on 500 euron kuukausisijoituksella siis mahdotonta saavuttaa miljoonan pääomaa.

Uudelleensijoita tuotot

Ensimmäisessä esimerkissä on kuitenkin yksi perustavanlaatuinen ongelma: Se ei ota huomioon korkoa korolle-ilmiötä tai jo kertyneen pääoman tuottojen takaisinsijoittamista. Otetaanpas siis vähän takapakkia, ja lasketaan ylläoleva esimerkki vielä uudestaan:

Kuukausittainen sijoitussumma on edelleen sama 500 euroa, mutta tällä kertaa kaikki kertyneen pääoman tuotot sijoitetaan suoraan takaisin samaan, 2,5% osinkoa jakavaan osakkeeseen.

Kun sijoitetaan 500€ kuukaudessa ja osake maksaa osinkoa 2,5% vuodessa, menee miljoonan pääoman saavuttamiseen tällä strategialla enää 66 vuotta.

Ei siis edelleenkään mahdollinen skenaario suurimmalle osalle. Tässä ei myöskään ole huomioitu veroja, joten tämäkään esimerkki ei ole tarkka laskelma odotetusta tuotosta.

Onko kaikki toivo siis menetetty? Ei aivan, mietitään vähän laatikon ulkopuolelta:

Sijoita kasvurahastoihin, osinkoja vasta myöhemmin

Jos suoraan osinko-osakkeihin sijoittamisen sijaan sijoittaisin ensin kuukausisäästämällä kasvurahastoihin, olisi vaadittu aika miljoonan pääoman kerryttämiseen merkittävästi lyhyempi huomattavasti korkeamman tuotto-odotuksen vuoksi. Lasketaan hieman asiaa auki:

Kasvuaika

Kuukausisijoitus: 500€

Tuotto-odotus: 7% (Investopedia)

Vaadittu aika 1 000 000€ pääomaan:

37 vuotta

Osinkoaika

Kuukausisijoitus: 500€

Tuotto-odotus: 2,5%

Pääoman tuottot/v:

25 000€

Laskelmassa on toki jälleen suoristettu mutkia aika ankaralla kädellä, mutta koska kaikki laskelmat ovat laskettu ilman veroja ja kuluja, ovat nämä keskenään vertailukelpoisia. Näinollen voidaan todeta, että kolmesta esimerkistä kasvuyhtiöihin sijoittaminen alussa on merkittävästi pelkkää osinkosijoittamista parempi vaihtoehto.

Tässä on huomioitava myös eräs seikka: Laskelma olettaa, että työstä saamasi korvaus pysyy samana koko 37 vuoden ajan. Tämä tietysti on erittäin epätodennäköistä, ja jopa laitonta. Mitä enemmän kokemusta sinulle kertyy, sen enemmän sinulle työstäsi maksetaan.

Realistisesti lienee kohtuullista olettaa, että sijoitussummaasi on mahdollista nostaa merkittävästikin tämän 37 vuoden maratonin aikana. Todellisuudessa siis miljoonan pääoman kerryttäminen on mahdollista jo huomattavasti nopeammin.

Sijoittaminen on jokaisen miljonäärin perustyökalu. Varakkaat ihmiset ymmärtävät, että raha luo lisää rahaa ja se todellakin tuottaa tulosta pitkällä aikavälillä. Suurin osa tavan kansalaisista ei kuitenkaan koskaan saa aikaiseksi aloittaa, ja tästä syystä varallisuutta ei pääse kertymään.

Tässä kohtaa korostan, että sijoittaminen on varmasti helpoin ja vaivattomin tapa taloudelliseen riippumattomuuteen ja on kaikkien saatavilla. Mutta jotta voit edes haaveilla taloudellisesta riippumattomuudesta tulevaisuudessa, tulee sinun aloittaa heti.

Miten aloittaa?

Ensimmäiseksi sinun kannattaa lukea blogipostauksemme sijoittamisen aloittamisesta.

Seuraavaksi sinun tulisi karistaa kaikki ennakko-oletukset aloittamisen haastavuudesta ja tehdä päätös heti: Mitä nopeammin aloitat, sen nopeammin olet tavoitteessasi. Tämän lisäksi tämänhetkinen markkinatilanne mahdollistaa hyvin harvinaisen tilanteen, jossa ensimmäiset sijoituksesi saat ostettua polkuhintaan markkinan ollessa pohjalukemissa.

Oletko jo tehnyt päätöksesi ja kenties ehtinyt jo vähän tutustumaan sijoittamisen saloihin?

Lakkaa haaveilemasta ja avaa maksuton asiakkuus Nordnetiin nyt!

Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

3. Blogin kirjoittaminen

taloudellinen riippumattomuus pääoma

Myös blogin kirjoittaminen esiintyy usein keskusteluissa, ja blogin perustaminen onkin oivallinen tapa aloittaa tiesi taloudelliseen riippuvuuteen. Blogin – Tai minkä tahansa muun artikkeli/videopohjaisen median perustaminen mahdolllistaa monelle passiivisen tulonlähteen, joka vuodesta toiseen tuottaa jo tehdyllä työllä.

Tällä tarkoitan sitä, että blogia perustaessa sinun tulee tehdä valtava määrä työtä, jotta sivustosi menestyy ja voi tuottaa sinulle passiivista tuloa tulevaisuudessa.

Passiivisen tulon voi myös sijoittaa järkevästi – ja tuottaa sitä kautta pitkällä tähtäimellä entistä enemmän tuloja. Blogin kirjoittamisessa on monia hyviä puolia, ja yksi niistä on se, että kirjoitetut artikkelit tuottavat kirjoittajalle tuloa mainoksista tai affiliaattilinkeistä myös vuosien jälkeen, sillä artikkelit eivät koskaan poistu netistä – Kunhan sivusto vain on pystyssä ja sitä päivitellään aika-ajoin.

Lue myös: Mihin Sitä Säästäis – Passiivisia tuloja YouTuben avulla!

Blogin aloittamiseen liittyy kuitenkin paljon sellaisia asioita, joita sinun tulisi opiskella. Hakukoneoptimointia, affiliaattisopimusten solmimista, laadukkaan sisällön tuottamista. Mutta mielestäni (tietysti ehkä hieman puolueellinen mielipide) blogin kirjoittaminen on ehdottomasti yksi parhaista tavoista rakentaa hyvä pohja passiivisille tuloillesi, joista voit nauttia vielä vuosia artikkelin kirjoittamisen jälkeenkin.

Kaikki passiivisen tulon lähteet ovatkin pelkkää plussaa, ja jos vieläpä sijoitat passiiviset tulosi fiksusti, on ylläolevassa esimerkissä mainittu miljoonan pääoman saavuttaminen entistä helpompaa.

Haluatko aloittaa sijoittamisen?

Nordnet on Pohjoismainen yritys, joka tarjoaa asiakkailleen alustan jossa voi käydä kauppaa mm. sijoitusinstrumenteilla, rahastoilla sekä osakkeilla. Nordnetistä löydät mm. kaikki Suomen osakemarkkinan osakkeet mutta palvelussa on laaja valikoima myös ulkomaisia osakkeita ja rahastoja. Nordnet tarjoaa myös kokeneemmille sijoittajille erilaisia vipuinstrumentteja sekä vivutuspalveluita.

Jos haluat aloittaa kuukausisäästämisen Nordnetilla, voit avata ilmaisen asiakkuuden painamalla linkkiä. Linkki vie sinut Nordnetin etusivulle, josta voit avat asiakkuuden painamalla sivuston yläkulmasta ”Tule asiakkaaksi”.

inflaatio elokuu
Nordnetin sivusto.

Olen ollut itsekin Nordnetin asiakas jo useamman vuoden, ja alusta on mielestäni paras Suomenkielinen palvelu, josta voit ostaa ja käydä kauppaa laajalla valikoimalla erilaisia instrumentteja. Nordnet tarjoaa myös todella hyvän puhelinsovelluksen jota itse käytän lähes päivittäin seuratakseni sijoitusteni kurssikehitystä nopeasti ja helposti. Nordnetin sovellus löytyy sekä Androidille että Applelle näiden omista sovelluskaupoista.

mistä aloittaa sijoittaminen
mistä aloittaa sijoittaminen
inflaatio elokuu

Sivustolta löydät helposti haluamasi sijoituskohteet ja voit hakea eri kohteita helposti haulla. Esim. hakusanalla ”indeksirahasto” löytyy useampi vaihtoehto josta valita.

Avaa maksuton asiakkuus nyt!

Muistathan aina, että sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta


Jos luit artikkelin tänne asti ja satut huomaamaan tämän, ensinnäkin kiitos paljon artikkelin lukemisesta. Arvostaisin kovasti jos kommentoisit julkaisuun tai jakaisit artikkelin somessa. Jakamisesta on valtava apu ja arvostan todella jokaista jakoa. Käy myös lukemassa muut artikkelimme!

Jaa artikkeli painamalla alta:

Somet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa kuukausittainen uutiskirje

Saat kuukausittaisen yhteenvedon Suomen parhaan sijoitusblogin artikkeleista. Yksi sähköpostiviesti kuukaudessa. Ei turhaa roskapostia.