Siirry suoraan sisältöön

Miten blogin liikenne on kehittynyt vuodessa?

Julkaisin Instagram-tarinassa päivityksen blogin saavuttaessa ensimmäistä kertaa 1000 kuukausittaisen kävijän rajan. Tämä on itselleni valtava saavutus, sillä blogin tarinaa on nyt takana jo lähes kokonainen vuosi – ja on palkitsevaa huomata, että täyspäiväisen yrittäjyyden johdosta lisääntynyt sisällön määrä ja keskittyminen laadukkaan sisällön tuottamiseen on selvästi kannattanut.

Kysyin myös Instagram-seuraajilta kiinnostusta blogin kävijämäärien tarkempaan läpikäymiseen, joten tässä olisi näille muutamalle rohkealle kyselyyn vastanneelle kokonaisen artikkelin verran dataa Rahablogin liikenteestä sekä siitä, miten liikenteen määrä on kehittynyt lähes vuoden aikana.

Seuraa muuten Rahablogia myös Instagramissa, jotta pääset itsekin vaikuttamaan blogin sisältöön!

Klikkaa kuvaketta ja laita Rahablogin Instagram seurantaan! 👉

Erilaiset mittarit Google Analyticsissä

Käydäänpä tässä ihan ensimmäisenä vähän läpi erilaisia Google Analyticsin tuottamien lukemien merkitystä.

Selitysten avulla ymmärrät toivottavasti hieman tarkemmin mittareita, joita tässä artikkelissa mainitaan – nämä voi olla tietysti ihan itsestään selviä juttuja, mutta tulipahan kirjoitettua nämäkin!

Klikkaa alta taulukon sarakkeita lukeaksesi tarkemmat selitykset tärkeimmille mittareille, joita tässä artikkelissa käsitelläään.

Käyttäjät (Users)

Käyttäjät (Users), eli sivuston kävijät-mittarilla tarkoitetaan sivustolla tietyllä aikavälillä vieralleita, yksittäisiä kävijöitä.

Yksi käyttäjä voi vierailla sivustolla myös useamman kerran, ja kävijäryhmiä voi jaotella Analyticissä mm. uusiin ja palaaviin kävijöihin, mutta ohessa näkyvän kuvan käyttäjätietoja ei ole tässä vaiheessa jaoteltu erikseen lainkaan – se kuvastaa tässä tapauksessa siis yksinkertaisesti jokaista yksittäistä sivulla käynyttä henkilöä.

Sivuston katselukerrat (Pageviews)

”Pageviews”-kohta kertoo kuinka monta sivua nämä vierailijat avasivat, ja tässä tapauksessa 65 käyttäjää klikkasi yhteensä 122 sivua auki vierailujensa aikana.

Sivuston katselukerrat on siitä kätevä mittari, että sillä voi arvioida mm. sivustolla sijaitsevien sisäisten linkkien tehokkuutta. Ei mennä tässä siihen sen tarkemmin, mutta niillä tarkoitetaan käytännössä artikkeleihisi sijoittamia linkkejä, jota klikkaamalla kävijä saapuu samalle sivustolle, mutta eri kohteeseen – eli esimerkiksi toiseen artikkeliin.

Se kertoo myös kävijän sitoutumisesta, eli siitä, kuinka ”kiinnostunut” kävijä on sivustosi sisältöä kohtaan. Mitä enemmän kävijä selaa sivuston eri kohteita, sitä enemmän käyttäjällä oletettavasti on kiinnostusta sisältöäsi kohtaan.

Tätä ihmettelen itsekin vielä vähän, mutta ensimmäisen kuukauden ”Sivuston katselukertoja istuntoa kohden (Pages per session) on melko korkea, vaikka sivustolla ei tuossa vaiheessa ollut vielä juurikaan yksittäisiä artikkeleita kummempaa sisältöä.

Analytics on kuitenkin sen verran monimutkainen himmeli, että myös oman testausliikenteen vaikutus tähän tilastoon on täysin mahdollista. Kokonaisuudessa on hyvä myös pitää mielessä, että näin pienellä kävijämäärällä eri tilastot ovat todella epätarkkoja, koska yksittäinenkin vaikkapa testausliikenteen yhteydessä syntyvä tapahtuma voi vaikuttaa merkittävästi näihin mittareihin.

Välitön poistuminen (Bounce Rate)

Välitön poistuminen (Bounce Rate) kertoo sivustolla vierailleiden kävijöiden, ja sivusto kanssa vuorovaikutuksessa (esim. klikkaukset) olleiden käyttäjien määrän suhteessa sivustolta välittömästi poistuneisiin käyttäjiin.

Käytännössä tällä siis tarkoitetaan sitä käyttäjien määrää, jotka ovat avanneet sivustosi, mutta poistuneet klikkaamatta tai muuten sitoutumatta sivustoon. Analyticsin vanha versio ei ota huomioon käsittääkseni muuta toimintaa kuin klikkauksia, eli käytännössä käyttäjän tulee klikata sivuston linkkiä, hakea jotain sivustolta, tai muuten vain klikata jotain sivun elementtiä, jotta käyttäjä kirjautuu aktiiviseksi.

Uusi Analyticsin versio ottaa huomioon huomattavasti laajemmin erilaiset sitoutumisen muodot, kuten sivuston scrollaamisen.

Tiivistettynä Bounce rate kertoo karkeasti siitä, kuinka osuvaa sisältö on kävijän kysymykseen suhteutettuna. Jos kävijä klikkaa linkkiä, eikä löydä joko jotain mielenkiintoista sivustolta tai vastausta kysymykseensä, tämä yleensä poistuu sivustolta heti ja siirtyy toiselle sivustolle.

Välitön poistuminen mielletään yleensä huonoksi asiaksi, mutta bounce rate-statistiikkaa ei mielestäni kannata seurata mitenkään kovin tarkasti – se on nimittäin usein epätarkka mittari, varsinkin liikenteen ollessa vähäistä, ja varsinkin uusien GDPR:n mukaisten evästeasetusten estäessä suurimman osan tiedon keräämisestä jo heti kättelyssä jos kävijä ei hyväksy evästeitä.

Blogeille on myös tyypillistä, että Bounce rate on merkittävän korkea, ja muistan lukeneeni useita artikkeleita, joissa mainitaan jopa 80+% bounce raten olevan täysin tyypillinen lukema blogisivustolle.

Tälle on useita syitä, joista yksi merkittävä tekijä on se, että jos todella teet sisältöä lukijan eduksi, voi useinkin olla lukijan edun mukaista, että tämä saa vastauksen kysymykseensä tekemättä sivustolla mitään. Jos tarkoitus on tarjota vastaus lukijalle nopeasti ja helposti, tapahtuu se usein kertomalla asia tiivistettynä heti ensimmäisen otsikon alla.

Jos vastaus tulee heti alussa, ei tästä yleensä rekisteröidy mitään statistiikkaa kävijälle, ja tämä kirjaantuu välittömästi poistuneeksi kävijäksi – vaikka todellisuudessa kävijä saattoi saada arvokasta tietoa artikkelista, ja on tyytyväinen siihen, että sai tiedon nopeasti.

Bounce rate ei siis välttämättä kerro mitään lukijoiden tyytyväisyydestä sivustosi sisältöön, vaikka se herkästi mielletään tästä kertovaksi mittariksi. Teksisisällössä se on kuitenkin merkittävästi mm. videomuotoista sisältöä merkityksettömämpi mittari – videoissa bounce rate pyritään pitämään ymmärrykseni mukaan aina pienenä, sillä välittömästi poistuneet kävijät eivät oikein ole edes voineet saada mitään arvoa videon ensimmäisistä muutamasta sekunnista.

Keskimääräinen istunnon kesto (Avg. Session Duration)

Melko hyvin itsensä selittävä mittari, eli istunnon (uuden tai palaavan kävijän yksittäisen vierailun) kokonaiskesto. Tämä on vähän samanlainen mittari, kuin videoissa katseluaika – eli tieto siitä, kuinka kauan vierailu tai videon katselu kestää yksittäisen käyttäjän osalta.

Blogin liikenne kasvaa alkuun hitaasti

Kuten saatoitte jo arvata – varsinkin jos olette katsonut blogin perustamiseen liittyviä ohjeita tai sitältöä aikaisemmin – on blogin liikenteen kasvattaminen alkuvaiheessa melkoisen hidasta.

Artikkeleita pitää kirjoittaa ensin kohtuullinen nivaska, jotta liikenne alkaa virrata sivustolle.

Miltä Rahablogin liikennevirrat sitten näyttivät alkutaipaleella? Kirjoittelin aikoinaan 3kk:n kuulumisia blogin ollessa – yllätys yllätys – n. 3 kuukautta vanha. Myönnettäköön myös, että taisin luvata käsitellä blogin liikennemääriä tarkemmin jo siinä artikkelissa, mutta tämän artikkelin kirjoittaminen on hiukan venähtänyt.

Pahoittelut siis kaikille, jotka odottelivat kuumeisesti blogin liikennedataa kaikki nämä kuukaudet!

Nykyhetki on itse asiassa ihan hyvä aika kirjoittaa juuri tämä artikkeli, koska Googlen vuosikaudet käyttämä Universal Analytics-ohjelmisto lähenee käyttöikänsä loppua. Tästä syystä myös Rahablogin liikenteenseuranta on pian siirtymässä ainoastaan Googlen uuden, GA4-ohjelman varaan.

Käyttöiän päättyessä kaikki sen sisältämä data myös katoaa, ja tuo uusi GA4-ohjelmisto on niin monimutkainen käyttää, etten toistaiseksi ole keksinyt luotettavaa tapaa siirtää kaikkea dataa suoraan uuteen ohjelmaan. Näin ollen tiedot ensimmäisen ~4-5kk ajalta näillä näkymin katoavat vajaan parin kuukauden kuluttua.

Mutta ei siitä sen enempää, mennäänhän itse asiaan: Alla näette kuvia Analyticsistä blogin perustamiskuukaudelta, joka oli siis Heinäkuu 2022.

Heinäkuu 2022 lukuina

💁 Käyttäjät: 65

👶Uudet käyttäjät: 65

🖥️ Istuntoja: 76

👀 Sivun katselukerrat: 122

Piikikäs kaavio kuvastaa heinäkuun liikennettä käyttäjien osalta, eli käppyrät osoittavat yksittäisten sivulla käyneiden käyttäjien määrää. Heinäkuun loppupuolella tuli mielenkiinnosta kokeiltua myös Facebook-mainoksia, jonka ansioista blogin ensimmäisen kuukauden liikennemäärät ovat (vaikkakin varsin maltilliset) varsin epäsuhtaiset siihen nähden, mitä ilman mainontaa olisi saavutettu.

Todennäköisesti ilman mainontaa kävijämäärä olisi jäänyt johonkin 5 ja 10 käyttäjän välille, sillä ensimmäisen kuukauden aikana Rahablogin sivustolla vieraili vain satunnaisia kävijöitä – josta melko suuri siivu todennäköisesti oli myös omaa testausliikennettä (joka pitäisi olla tästä raportista suodatettu pois).

Mainittakoon tähän väliin myös se, että en voi mitenkään suositella some-mainonnan käyttämistä – varsinkaan heti alkuun – blogin liikennemäärien kasvattamiseen. Blogin ajatus omalla kohdallani on tarjota vastauksia lukijoita askarruttaviin kysymyksiin Googlen välityksellä, ja somemarkkinointi ei varsinaisesti edistä tätä tavoitetta millään tavalla.

Tietysti jos blogissasi mainostetaan omia tuotteitasi, voi blogin markkinointi olla ihan fiksuakin, mutta koska Rahablogin perimmäinen tarkoitus on ainoastaan tarjota laadukasta raha-aiheista sisältöä, eikä myydä tuotteita, on somemarkkinointi suurella todennäköisyydellä puhdasta rahan tarpeetonta polttamista.

Rahaa somemarkkinointiin meni muistaakseni n. 10-20€, joten mitään valtavia summia tässä ei ehditty polttamaan, mutta myöskään mitään hyötyä tästä parista kympistä ei ollut – eli tuon parikymppisen voi kirjata huoletta ”Oppirahat”-tilille.

Käyttäjät (Users)

Kaikkiaan käyttäjiä vieraili sivustolla heinäkuun aikana 65 kappaletta, joista tietysti myös 65 oli uusia käyttäjiä, koska blogin sivulla ei vielä tässä vaiheessa ollut koskaan vieraillut kukaan.

Sivuston katselukerrat (Pageviews)

”Pageviews”-kohta kertoo kuinka monta sivua nämä vierailijat avasivat, ja tässä tapauksessa 65 käyttäjää klikkasi yhteensä 122 sivua auki vierailujensa aikana.

Välitön poistuminen (Bounce Rate)

Kuten Bounce raten selityksessä mainittiin, on tämä mittari usein blogisivustoilla korkea. Näin myös Rahablogin tapauksessa, ja ensimmäisen kuukauden aikana sivustolla vierailleista kävijöistä keskimäärin n. 84% poistui sivustolta klikkaamatta yhtäkään linkkiä.

Keskimääräinen istunnon kesto (Avg. Session Duration)

Rahablogin ensimmäisen kuukauden aikana yksittäinen kävijä vietti sivustolla keskimäärin reilun minuutin verran aikaa, joka tosin hyvin suurella todennäköisyydellä on melko epätarkka tieto – tähän todennäköisesti vaikuttaa merkittävästi testiliikenteen yhteydessä tapahtuneet pitkät istunnot, kun olen itse lukenut kirjoituksiani mm. kirjoitusvirheitä etsien.

Elo-syyskuu 2022 lukuina

💁 Käyttäjät: 346

👶Uudet käyttäjät: 345

🖥️ Istuntoja: 456

👀 Sivun katselukerrat: 1035

Elo-syyskuun aikana sisältöä tuli reppukaupalla lisää, ja myös käyttäjämäärät lähtivät melko merkittävään kasvuun. En tarkalleen muista tuliko tällä aikavälillä enää käytettyä ollenkaan somemarkkinointia, mutta suurin osa kävijöistä on tässä vaiheessa jo Googlesta.

Käyttäjät (Users)

Kaikkiaan käyttäjiä vieraili sivustolla elo-syyskuun aikana 346 kappaletta, joista 345 oli uusia. Kaikista käyttäjistä 1 kappale oli siis palaava käyttäjä, eli käyttäjä, joka oli vieraillut sivustolla jo ainakin kerran aikaisemmin.

Sivuston katselukerrat (Pageviews)

Sivuston katselukertoja saatiin kasaan 346 käyttäjällä kaikkiaan 1035 kappaletta, joka on itse asiassa melko hyvä tulos – jokainen käyttäjä siis klikkasi keskimäärin reilut 2 sivua auki vierailunsa aikana.

Välitön poistuminen (Bounce Rate)

Bounce rate laski hieman viimeisimmästä tiedosta elo-syyskuussa, ollen n. 70%.

Jälkikäteen täytyy sanoa, että en ollut tähän mennessä näitä blogin alkuajan liikennelukemia kovin tarkasti tarkastellut, ja bounce raten lasku sekä liikenteen määrä kyllä vähän yllätti positiivisesti.

Jotenkin tuohon aikaan tuntui, että sivustolla ei käynyt juuri kukaan, tai ainoastaan harvoja yksittäisiä kävijöitä. Nähtävästi sisältö on kuitenkin tavoittanut ihan mukavasti lukijoita jo ensimmäisten kuukausien aikana!

Keskimääräinen istunnon kesto (Avg. Session Duration)

Keskimääräinen istunnon kesto harppasi myös sieltä n. minuutin tuntumasta lähes 2,5 minuuttiin käyttäjää kohden. Tämä lienee osittain tällä aikavälillä julkaistujen todella pitkien artikkelien ansiota, joskin myös tähän hyvin suurella todennäköisyydellä vaikuttaa entisestään lisääntynyt testiliikenne.

Ihan mielenkiintoista kuitenkin seurailla näitä myös näin jälkikäteen!

Loppuvuosi (loka-joulukuu) 2022 lukuina

💁 Käyttäjät: 971

👶Uudet käyttäjät: 966

🖥️ Istuntoja: ???

👀 Sivun katselukerrat: ~1600

Loppuvuodesta siirryttiin käyttämään Googlen uutta GA4-ohjelmistoa, joten kaavioiden ulkoasu muuttuu tässä kohtaa hiukan. Loppuvuosi oli myös uuden sisällön kannalta osittain melko heikkoa aikaa, sillä samaan aikaan tuli henkilökohtaisessa elämässä yhtä sun toista vastaan ja myös laskutettavien kirjoitushommien määrä lisääntyi merkittävästi tällä aikavälillä.

Samalla piti myös käydä vielä täysipäiväisesti töissä, joten aika yksinkertaisesti loppui kesken, ja blogin päivittäminen jäi melko vähälle.

Käyttäjät (Users)

Kaikkiaan käyttäjiä vieraili loppuvuoden (loka-joulukuu) aikana lähes 1000 kappaletta. Keskimäärin siis liki 500 kuukausittaista kävijää!

Sivuston katselukerrat (Pageviews)

Sivuston katselukertoja kertyi tuolla lähes 1000 kappaleen kävijämäärällä hiukan yli 1600 kappaletta, joka on suhteessa merkittävästi huonommin verrattuna aiempaan. Tähän kuitenkin vaikuttanee jonkin verran myös uuteen GA4-mittauskokonaisuuteen siirtyminen – varmuuteen tästä en kuitenkaan uskalla mennä.

Välitön poistuminen (Bounce Rate)

Bounce rate-lukemaa en enää saanut kaivettua uudesta GA4-mittauskokonaisuudesta, sillä en itse enää seuraa tätä mittaria juuri ollenkaan mm. termin selityksessä mainittujen syiden vuoksi.

Keskimääräinen istunnon kesto (Avg. Session Duration)

Keskimääräinen istunnon kesto floppasi myös tässä vaiheessa takaisin sinne n. 1,5 minuutin paikkeille käyttäjää kohden. Ei kuitenkaan mielestäni mitenkään ihan lohduton lukema, ottaen huomioon että uutta sisältöä ei enää esim. joulukuun aikana ihan mahdottomasti tullut sivulle.

Alkuvuodesta 2023 toukokuun 2023 puolillevälin

💁 Käyttäjät: ~2300

👶Uudet käyttäjät: ~2300

🖥️ Istuntoja: ???

👀 Sivun katselukerrat: ~5400

Siirrytään historiasta nykypäivään, ja jotta tästä ei tule ihan maratoniartikkeli, niin hypätään myös vähän pidempi ajanjakso kerralla. Tällä aikavälillä siis saavutettiin myös hiljattain ensimmäisen kerran 1000 kuukausittaisen lukijan rajapyykki, josta artikkelin alussa mainitsinkin.

Alkuvuodesta liikenteen määrät pysyivät melko maltillisina, jälleen samoista syistä kuin aikaisemmin – (Lue lisää blogin 9kk kuulumisia-postauksesta!)

Käyttäjät (Users)

Kaikkiaan käyttäjiä vieraili tammikuun alusta toukokuun puoleenväliin asti n. 2300 kappaletta. Jälleen on pakko mainita, että en ole näitä sen erikoisemmin näin pitkältä aikaväliltä seuraillut, mutta nyt jälkikäteen näitä katsoessa kävijämäärät tavallaan konkretisoituu – aina kun näitä tarkastelee vähän tarkemmin niin tulee väistämättä sellainen ylpeä fiilis, että joku (yllättävän moni) ihan oikeasti lukee näitä tekstejä.

Sivuston katselukerrat (Pageviews)

Sivuston katselukertoja kertyi tuolla hiukan reilulla 2300 käyttäjällä n. 5400 kappaletta, eli keskimäärin n. 2,3 sivua käyttäjää kohden.

Keskimääräinen istunnon kesto (Avg. Session Duration)

Keskimääräinen istunnon kesto pyörii tuossa tutussa n. 1-1,5 minuutin välillä, mutta mainittakoon, että istuntojen kestot on uusimpien artikkelien kohdalla kasvanut aika merkittävästi. Jossain kohtaa toukokuun alkupaikkeilla istuntokohtainen lukuaika kipusi jopa lähes 5 minuuttiin – alla olevasta kuvasta voitte tarkastella lähemmin tuota lukuajan kehittymistä.

Yhteenveto

Lupasin tosiaan vähän tarkemmin käydä näitä lukemia läpi Instagramin puolella, joten tässäpä oli melko kattava tietopaketti blogin liikenteestä ja sen kehittymisestä nyt jo lähes vuoden ajalta.

Kuten kaikesta yllä mainitusta tiedosta voi huomata, on blogin liikenteen kasvattamienn melko pitkäjänteistä puuhaa, ja liikenteen määrän heilahtelevat huomattavasti eri ajanjaksojen välillä. Nyt blogi alkaa olemaan siinä pisteessä, että liikennettä on jo enemmän kuin koskaan blogia perustaessani osasin kuvitella, ja kasvutahti on varmasti noususuuntainen myös tulevaisuuessa – ainakin jos se on itsestäni kiinni.

Haluaisin vielä kerran kiittää kaikkia teitä, jotka olette tämän artikkelin pariin eksyneet ja toivon, että artikkelista löytyi jotain mielenkiintoista! Näitä on aina mielenkiintoista seurailla itsekin, ja tajusin samalla, ettei kävijämääriä ole näin pitkiltä aikaväleiltä tullut juuri seurailtuakaan viime aikoina.

Kiva siis nähdä myös itse pidemmän aikavälin kävijämääriä ihan konkreettisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa kuukausittainen uutiskirje

Saat kuukausittaisen yhteenvedon Suomen parhaan sijoitusblogin artikkeleista. Yksi sähköpostiviesti kuukaudessa. Ei turhaa roskapostia.