Siirry suoraan sisältöön

Millä summalla voi aloittaa sijoittamisen?

Sijoittamista aloittaessa vasta-alkajalla on monta kysymystä päässä: Miten valita oikea sijoituskohde, miten paljon pitää sijoittaa, millä summalla voi aloittaa sijoittamisen? Vastauksia näihin kysymyksiin lienee yhtä paljon kuin itse kysyjiäkin, mutta käydään tässä artikkelissa läpi erästä kysytyintä kysymystä sijoittamista aloittaessa, eli sitä, kuinka paljon sijoittajan pitäisi alkuun sijoittaa.

Pienin summa sijoittamisen aloittamiseen?

Helpotetaan heti alkuun harhaluuloja siitä, että sijoittamisen aloittaakseen sijoittajalla pitäisi olla tuhansia euroja säästössä, jotta sijoittaminen olisi kannattavaa. Sijoittaessa sijoitussumma tulisi aina suhteuttaa omaan talouteesi sopivaksi, joten minimisumma riippuu täysin oman taloutesi tilasta.

Tänä päivänä markkinoilla on palveluntarjoajia, jotka mahdollistavat sijoittamisen aloittamisen jopa 1 euron sijoituksella. Pääsääntöisesti minimisijoitussumma pyörii kuitenkin n. 10-15 € nurkilla, ja pienenkin summan sijoittaminen kuukausittain on mahdollista esimerkiksi Nordnetissä.

Nordnet tarjoaa kuukausisäästösopimuksia indeksirahastoihin, joiden avulla pääset alkuun vain 15 euron kuukausisijoituksella. ETF-rahastoihin voi Nordnetin palvelussa sijoittaa 50 euron minimisummalla.

Hankaluuksia rahaston valinnassa? Lue artikkelimme sopivan rahaston valitsemisesta!

Maksimisummaakaan ei ole

Sijoittaessa myöskään maksimisummaa ei luonnollisesti ole – voit sijoittaa niin paljon rahaa, kuin sinulla on pankkitilillä. Kuten aikaisemmin mainittiin, sijoitussumma tulisi kuitenkin mitoittaa sopivaksi sinun henkilökohtaiseen taloustilanteeseen. Jollekin voi olla täysin luonnollista sijoittaa 1000 euroa kuukaudessa, mutta omalla kohdallasi vaikkapa 50 euron kuukausisijoitus voi olla sinulle parempi ratkaisu.

Arvioi siis omaa talouden tilaasi ja suhteuta summa sopivaksi omaan taloustilanteeseesi. Voit lukea vinkkejä kuukausisijoitussumman arvioimiseen tästä artikkelista.

Näillä vinkeillä alkuun sijoittamisen aloittamisessa

Ensimmäinen vinkki lienee kaikista tärkein: Sijoittamisessa tärkeintä on aloittaa. Neuvo on yksinkertainen, mutta valitettavan monella sijoittamisen aloittaminen venähtää pitkälle tulevaisuuteen ainostaan siksi, että mietitään liian kauan sopivaa sijoituskohdetta tai odotellaan, että täydellinen sijoituskohde tupsahtaa nenän eteen.

Sijoittaminen on pitkäjänteistä puuhaa. Mitä aikaisemmin aloitat, sen paremmin pääset hyötymään korkoa korolle-ilmiöstä – eli mitä kauemmin pidät sijoituksia hallussasi, sitä suurempi on yleisesti tuotto-odotuksesi.

Sijoituskohteen mietintään ei kannata aloittelijana kuluttaa tuhansia tunteja aikaa, vaan aloittelevan sijoittajan kannattaa aloittaa asiantuntijoidenkin suosittelemalla indeksirahastoon sijoittamisella. Indeksirahastot ovat helppo ja vaivaton tapa aloittaa sijoittaminen, ja voit aloittaa aikaisemmin mainitulla Nordnetin kuukausisäästösopimuksella jopa 15 euron kuukausisummalla.

Miten alkuun käytännössä?

Voit lukea artikkelimme Nordnetistä palveluntarjoajana, ja seurata artikkelin ohjeita rekisteröityäksesi palveluun. Nordnet on Suomalaisten suosima pohjoismainen sijoituspalveluntarjoaja, jolla on satoja tuhansia asiakkaita Suomessa ja pohjoismaissa.

Kun olet rekisteröitynyt palveluun, voit lukea yksityiskohtaiset ohjeet rahaston valintaan. Käydään tässä artikkelissa läpi prosessi pikaisesti ja hieman yksinkertaistettuna:

  1. Valitse palveluntarjoaja – Nordnet on hyvä vaihtoehto Suomalaiselle sijoittajalle.
  2. Valitse rahasto, jonka kulut ovat kohtuulliset – Alle 0,3-0,4 % kulut ovat pääsääntöisesti kohtuulliset, jos kyseessä on esimerkiksi indeksirahasto.
  3. Pohdi omaa talouttasi ja arvioi sopiva summa, jonka voit sijoittaa kuukausittain – Lue vinkit sopivan summan miettimiseen tästä artikkelista.
  4. Solmi kuukausisijoitussopimus palveluntarjoajan kanssa ja pysy suunnitelmassa – On tärkeää, että sijoittamisesta tulee sinulle rutiini. Näin vältyt sijoitusten pakkomyynneiltä, vaikka taloustilanteesi muuttuisi.
  5. Pysy suunnitelmassa ja opiskele – Opiskelemalla sijoittamista ja kiinnostumalla aiheesta voit tehdä entistä parempia sijoituspäätöksiä ja halutessasi alkaa sijoittamaan vaikkapa osakkeisiin.

Riskin hajauttaminen

Kun olet saanut kuukausisijoitussopimuksen tehtyä, on seuraava askel sijoitusten hajauttaminen. Pienellä summalla sijoittaessa hajauttaminen ei välttämättä alkuun ole ajankohtaista, mutta sijoituspääoman kasvaessa sijoittajan on hyvä hajauttaa sijoituksiaan ajallisesti, toimialakohtaisesti sekä maantieteellisesti.

Sijoitusten hajauttaminen kannattaa riskin pienentämiseksi, ja myös sijoittamisessa pätee sanonta ”Kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin” – jos yhdellä yrityksellä, alalla tai maalla menee huonosti, voi toisella mennä hyvinkin. Hajauttaminen mahdollistaa tasaisemman tuoton sijoituksillesi pitkällä aikavälillä.

Lue lisää: ”Ajallinen hajauttaminen sijoittaessa”

Yleisimmät virheet aloittaessa

Yleisimpiä virheitä sijoittamista aloittaessa ovat mm. aikaisemmin mainittu liian pitkään miettiminen, mutta aloittamisen jälkeenkin sijoittaja voi tehdä virheitä, joihin moni sijoittaja lankeaa. Yleisimpiä kompastuskiviä ovat mm. liian korkeakuluisen, kenties korkeita tuottoja lupaavan rahaston valitseminen ensimmäiseksi sijoituskohteeksi, turhan korkeiden kulujen maksaminen yleisesti, tai liian suuren summan sijoittaminen.

Kaikki näistä ovat seikkoja, jotka hiekoittavat sijoitusmatkasi alkutaivalta merkittävästi, ja mm. liian suuren sijoitussumman kuukausisijoittaminen johtaa herkästi sijoitusten myymiseen tilanteessa, jossa rahalle on tarvetta esimerkiksi elinkustannusten noustessa.

Tästä syystä korostan edelleen sopivan sijoitussumman arvioinnin tärkeyttä. Sijoitussumma kannattaa mielestäni ennemmin arvioida liian pieneksi kuin liian suureksi, sillä liian pieni sijoitussumma ei lähtökohtaisesti voi johtaa mihinkään valtaisan negatiiviseen tapahtumaan – saatat ehkä jäädä paitsi pienestä määrästä tuottoa, mutta toisaalta sopivalla sijoitussummalla varmistat, ettei sijoituksia tule esimerkiksi myytyä tappiolla tilanteessa, jossa rahalle on pikaisesti tarvetta.

Mistä opiskella sijoittamista?

Sijoittamisen aloittaminen on helppoa, mutta sijoitusaiheita opiskelemalla voit kehittää kykyäsi tehdä parempia sijoituspäätöksiä ja kenties jopa arvioimaan markkinan liikkeitä riittävän tarkasti, jotta voit tehdä jatkossa suurempia tuottoja hyödyntämällä karttunutta tietoa.

Sijoitusaiheisia kanavia on Suomessakin satoja, mutta lähdekriittisyyttä on hyvä harjoittaa varsinkin sijoitusaiheisessa sisällössä – osa kanavista pyrkii myymään sijoittamista tapana nopeaan rikastumiseen tarjoamalla riskipitoisia sijoituskohteita, jotka vaativat todellisuudessa valtavan määrän kokemusta tai suuren riskinsietokyvyn.

Rahablogi on sitoutunut tarjoamaan faktapohjaista ja realistista kuvaa maalaavaa sisältöä lukijoilleen. Olen myös vuosien saatossa törmännyt lukuisiin kanaviin, jotka tarjoavat laadukasta tietoa aiheesta – kirjoitinkin hiljattain artikkelin myös näistä kanavista, joista voit opiskella lisää sijoittamisesta ja olla varma siitä, että tieto esitetään sellaisena, kuin se todellisuudessa on.

Voit aloittaa opiskelun vaikkapa näitä kanavia seuraamalla:

Rahablogi – Rahablogi on sivu, jolla olet juuri nyt. Blogissa kirjoitan talouteen ja sijoittamiseen sekä yrittäjyyteen ja sivutuloihin liittyvistä aiheista. Kaikki Rahablogin sisältö on suunnattu aloittelijalle, joten sisältö soveltuu todennäköisesti hyvin juuri sinulle, jos olet tämän artikkelin pariin päätynyt.

Klikkaa linkkiä ja valitse etusivulta sinua kiinnostava aihealue, ja aloita opiskeleminen!

YouTube tarjoaa tänä päivänä lähes loputtoman määrän laadukasta tietoa käytännössä mistä tahansa aiheesta. Kanavia, jotka voit ottaa seurantaan ovat mm.:

Mihin Sitä Säästäis? – Lari Heinosen ylläpitämä YouTube-kanava, jolla on valtava määrä Suomen kielistä sijoitusaiheista sisältöä.

Economics Explained – Englannin kielinen YouTube-kanava, joka pyrkii selittämään monimutkaisia talousaiheita helposti ymmärrettävällä tavalla.

The Plain Bagel – Hieman edistyneemmälle sijoittajalle suunnattu Englannin kielinen YouTube-kanava, joka käsittelee mm. makrotalouden tapahtumia sijoitusanalyytikkona vuosikaudet toimivan asiantuntijan näkökulmasta.

Kurzgesagt – YouTuben laadukkaimpiin animaatiovideoita tuottaviin kanaviin kuuluva kanava, jolla on myös talouteen liittyviä videoita. Kurzgesagtin videot tarjoavat helposti ymmärrettävää sisältöä monimutkaisistakin aiheista, ja tuotantolaatu on ihan huipputasoa.

Osalla kanavista on sisältöä myös muista aiheista, kuten Kurzgesagtilla, mutta näistä pääset varmasti ainakin alkuun sinulle sopivan kanavan löytämiseksi!

Google – Mietityttääkö jokin aihe? Google on varmasti kaikille tuttu, mutta Googlella löytyy myös sijoitusaiheista sisältöä loputtomia määriä, ja iso osa sisällöstä on täyttä faktaa aiheen kysymyksien ympärille.

Googlen algoritmi onkin rakennettu niin, että se pyrkii tarjoamaan parhaan mahdollisen vastauksen mihin tahansa sille esitettävään kysymykseen. Tästä syystä Google on erinomainen työväline myös sijoitustiedot parantamiseen.

Nordnet ”Opi ja inspiroidu” – Nordnet on pohjoismainen sijoituspalveluntarjoaja, jolla on myös varsin laadukkaita tietopaketteja sijoittamisesta. Nordnet pitää myös omaa podcastiä, lataa tietovideoita YouTubeen sekä ylläpitää laajaa tietopankkia sivustollaan.

Nordnetin valikoima kannattaa siis myös ehdottomasti tsekata!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *