Blogin perustaminen – Monella, kuten itsellänikin vielä n. 3kk sitten oli pyörinyt mielessä jo pitkään oman blogin perustaminen. Viimeinkin hieman alle 3kk sitten päätinkin aloittaa ja perustaa oman blogin, jota tällä hetkellä luet.
Mitä blogin perustamisesta on jäänyt käteen, onko kukaan lukenut blogiani ensimmäsen 3kk aikana ja mitä sinä voit odottaa, jos aiot perustaa oman blogin? Käydään läpi artikkelissa Rahablogin ensimmäisen 3 kuukauden tuotot, menot ja kävijämäärät.
Mitä blogin perustaminen maksaa?
Blogin perustaminen maksaa riippuen palveluntarjoajasta aina jotain. Tarjolla on toki myös ilmaisia palveluntarjoajia, mutta ne tarjoavat blogin perustajalle varsin rajalliset mahdollisuudet kasvaa. Ilmaisten palveluntarjoajien alustoilla on usein myös niin paljon mainoksia, että blogin lukeminen on haastavaa.
Rahablogi on alusta asti pyörinyt Sitegroundin hosting-alustalla, ja verkkonimen ostin suoraan Trafin haun kautta. Hyvällä tuurilla sattui myös vapautumaan juuri rinnakkaisdomaini, eli Rahablogi.fi, joten varasin sen itselleni myös vuodeksi eteenpäin, jotta kilpailija tai muut eivät saa domainia hankittua (Esimerkiksi esittäytyäkseen Rahablogin kirjoittajana).
Toisen domainin hankinta ei tietysti ole mitenkään pakollinen toimenpide, mutta mielestäni se on varsin fiksua, varsinkin tänä päivänä kun erilaiset verkkohyökkäykset ja huijausyritykset ovat räjähdysmäisessä kasvussa.
Mainittakoon myös, että tällä hetkellä Rahablogi on vielä niin pieni tekijä jopa Suomen blogiskenessä, että huijausyritys, saatika sitten sellainen jossa hyökkääjä olisi varta vasten hankkinut .fi-päättyvän domainin itselleen, on erittäin epätodennäköinen.
Katse tässä tapauksessa onkin vuosien päässä, jolloin Rahablogi toivottavasti on merkittävä tekijä Suomessa ja sen verran tunnettu, että tämänlainen huijausyritys saattaisi olla mahdollista. Tästä syystä hankin domainin heti, jotta vuosien päästä sitä ei tarvitse miettiä.
Domainin hinnat:
Rahablogi.com – 19€/vuosi
Rahablogi.fi – 19€/vuosi
Domainilla ei siis tällä hetkellä ole mitään toimintaa, ja se tosiaan on käytännössä ”tuhlattua” rahaa, mutta pitkällä tähtäimellä se parantaa blogin uskottavuutta sekä tietoturvaa. Näinollen sen voinee nähdä sijoituksena tulevaisuuteen, ja koska domain ei kuitenkaan maltaita maksa, se on mielestäni kohtuullinen hinta maksaa lukijoiden ja yhteistyökumppaneiden paremmasta tietoturvasta.
Domainien lisäksi blogin aloituskustannuksia kertyy mm. hostingista, joka Rahablogin tapauksessa tapahtuu Siteground-palvelun toimesta. Olen itse kokenut Sitegroundin varsin hyvänä hostingpalveluntarjoajana, ja palvelu on toiminut moitteetta koko blogin olemassaolon ajan.
Sitegroundin hosting-kuluja kertyy n. 37€/v.
Kuinka paljon aikaa blogin perustaminen vie?
Varsinaiseen sivuston ylläpitoon ei muita rahallisia kulueriä ole. Näillä kustannuksilla voit siis teoriassa aloittaa blogin ylläpitämisen, ja loppu on enää itsestäsi kiinni. Sisältöä pitää tuottaa säännöllisesti ja blogia pitää päivittää mielellään useammin kuin kerran kuukaudessa.
Rahablogiin on nyt ensimmäisen 3-4kk aikana kertynyt lähes 80 000 sanaa sisältöä n. 30 artikkelissa. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo sanamäärä on jopa itseään kehuen varsin hatunnoston arvoinen suoritus.
Aikaa blogin ylläpitämiseen on kulunut arviolta n. 200 tuntia, jonka lisäksi aikaa on kulunut merkittävästi aiheiden tutkimiseen, yhteistyösopimusten solmimiseen sekä niistä syntyneiden yhteistyösopimusten toteuttamiseen.
Pyrin Rahablogissa tuottamaan sisältöä n. 2000 sanan formaatissa, ja suurin osa artikkeleista onkin n. 2000 sanan pituisia. On kuitenkin artikkeleita, jotka ovat jopa 6-7000 sanaa pitkiä, ja osa artikkeleista on alle 1000 sanan pituisia. Keskimäärin voinee sanoa että hyvin tutkitun artikkelin tuottamiseen kuluu itseltäni tällä hetkellä n. 5 tuntia.
Lisäksi alkuun tietysti aikaa kuluu myös verkkosivun ulkoasun muokkaamiseen, somekanavien päivittämiseen ja luomiseen, markkinointimateriaalin tuottamiseen, logojen suunnitteluun, ym ym..
Blogin ylläpitäminen on siis varsin aikaa vievää puuhaa, ja myös itselläni on välillä aikoja, jolloin en ehdi käytännössä mitään muuta päivätöiden ohella tekemään kuin kirjoittaa blogia ja nukkua.
Kuulostaako hullulta? Niin minustakin. Tämä kuitenkin on ohimenevä vaihe, ja kun blogissa on riittävästi sisältöä, voi tahtia hidastaa merkittävästi. Rahablogin tavoitteena on tuottaa tänä vuonna 50 artikkelia, joista jo n. 30 on julkaistu. Loppuvuodelle jää siis n. 20 artikkelia, jotta tavoite täyttyy.
Vuoden 2023 kesään mennessä Rahablogin sivuilla on tavoitteena julkaista 100 artikkelia.
Artikkeleita, jotka ovat hyvän tutkimustyön sekä laadukkaan kirjoitustyön tulos. Luvuiksi muutettuna tämä tarkoittaa arviolta (2000 sanan formaatissa) 200 000 sanaa. Jos mennään tuolla 5 tuntia/artikkeli-arviolla, kertyy työtunteja 12 kuukauteen n. 500, johon voinee lisätä vielä n. 100 tuntia työtä blogin kirjoittamisen ulkopuolella.
200 000 sanaa ja 600 tuntia työtä. Aika pysäyttävä määrä duunia.
Jos kesällä Rahablogi saavuttaa tavoitteen, tarkoittaisi se tämän työmäärän toteuttamista melko tarkalleen 12kk aikana (Rahablogin sivu julkaistiin verkkoon Heinäkuussa 2022).
Vuodessa siis kertyy tunteja tuo n. 600, ja kuukausille jaettuna se tekisi tarkalleen 50 tuntia kuukaudessa. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo varmasti pitää melko tarkasti paikkansa, sillä välillä kaikki vapaapäivät ja koko hereilläoloaika on kulunut blogin kirjoittamisen ja aiheiden tutkimisen parissa.
Teen töitä myös sivutoimisena yrittäjänä, ja vieläpä samalla alalla. Tämä mahdollistaa mielenkiintoisen ajatusleikin: Kuinka paljon olisin tienannut, jos olisin oman blogin kirjoittamisen sijaan käyttänyt kaiken tämän ajan laskutettavaan työhön?
Ennen kuin aloin itse kirjoittamaan artikkeleita nettiin, en tajunnut niiden olevan niin arvokkaita kuin ne todellisuudessa ovat. Artikkelien kirjoittaminen vaatiikin luovaa mieltä, hyvää keskittymiskykyä sekä laajaa, jopa asiantuntijatason osaamista aiheesta, jotta artikkeli on laadukas.
On tietysti myös aihealueita, joista voi kirjoittaa omia mielipiteitään sekä sellaisia aiheita, jotka perustuvat omiin kokemuksiin (Kuten tämä artikkeli), mutta esimerkiksi tietyistä sjoittamisen ilmiöistä puhuminen ja niistä laadukkaiden artikkelien julkaiseminen vaatii paljon taustatyötä ja hyvää tuntemusta alasta.
Tämänlaisia kirjoittajia ei Suomessa varsinkaan joka kadunkulmalla tule vastaan, joten osaamisen myyminen voi olla hyvinkin tuottoisaa.
Kuinka paljon sitten olisin tienannut, jos tähän mennessä olisin tehnyt kaiken Rahablogiin kirjoitetun sisällön laskutuksella ulkopuoliselle ostajalle?
Keskimääräinen palkkio kirjoitustyöstäni tällä hetkellä on n. 10-15snt/sana. Halvimmillaan blogin sisältö muutettuna laskutettavaksi rahaksi olisi siis n. 8000€.
Kallimmalla 15 sentin sanahinnalla blogin sisällön arvo olisi teoriassa n. 12 000€.
Jos tavoitteet täyttyvät kesällä 2023, olisi blogin sisällön arvo parhaimmillaan jopa 30 000€.
Mitä blogin perustaminen tuottaa?
Aikaa, vaivaa, hikeä ja kyyneleitä unohtamatta sisällön laskutusarvo on melko päätä huimaava. Mutta tämähän on varmasti maksanut itsensä takaisin, eikö?
No tuota.. Ei ihan. Kulut on käyty läpi, niin käydään seuraavaksi sitä mielenkiintoisempaa puolta, eli tuloja.
Kuinkas paljon Rahablogi on tähän mennessä sitten tuottanut?
Tuotot: 0€
Tuo nolla ei ole kirjoitusvirhe. Itse asiassa kulut huomioiden blogi tekee tällä hetkellä tappiota. Mitäs järkeä tässä touhussa sitten on? Meneekö kaikki ihan kankkulan kaivoon? Miksi ihmeessä kulutan niin paljon aikaa blogin kirjoittamiseen ja sen parantamiseen, kun se ei edes tuota mitään?
Erittäin hyvä ja relevantti kysymys. Blogin perustaminen vaatii valtavan määrän aikaa, sitäkin suuremman määrän työtä, ja ennen kaikkea kykyä nähdä viikkoa, kuukautta tai jopa vuotta pidemmälle.
Uuden verkkosivuston perustaminen on aina riski – Tämä pitää sisällään myös blogit. On täysin mahdollista, että sisältö ei saa yhtäkään klikkausta, ja se ei tuota vielä pitkään aikaan yhtään mitään. Rahablogillakin olisi toki mahdollisuuksia tuottaa edes jotain tuloa, mutta se vaatisi aina mainoksia blogissa. Siis sellaisia mainoksia, jotka vilkkuvat ja niitä on joka välissä tekstin seassa.
Tästä syystä päätin jo heti alkumetreillä, että Rahablogissa ei ainakaan alkuun tule olemaan yhtäkään mainosta, jota en itse henkilökohtaisesti blogiin laita. Mainostajia toki on, ja moni teistä on varmasti huomannut artikkelien lopussa näkyvät mainoksen mm. Nordnetiltä, Nordvpn:ltä sekä muutamalta muulta toimijalta.
Mainostaminen on aina tietynlaista nuoralla kävelyä. Mainoksia tulee olla riittävästi, jotta lukijat klikkaavat niitä ja kiinnostuvat niistä, mutta niiden tulee samalla olla hyödyllisiä lukijalle ja liittyä vahvasti artikkelin aiheeseen.
Tämä toki kaventaa kohderyhmää melko merkittävästi, ja pelkästään mainoksen näyttämisestä ei affiliaattimarkkinoinnissa makseta mitään. Käyttäjän tulee ostaa tuote, jotta mainostajalle maksetaan yhtään mitään.
Toistaiseksi Rahablogi ei siis ole vielä saanut yhtään affiliaattimyyntiä, ja se on myös ihan hyväksyttävä tulos tässä vaiheessa blogin matkaa. Blogia perustaessa tulee aina pitää kirkkaana mielessä se, että blogi tuskin tulee tuottamaan ensimmäisen vuotensa aikana juuri mitään. Joissain blogeissa tulot saattavat olla heti alkuun jo joitan kymppejä kuukaudessa, varsinkin jos kirjoittaja mainostaa blogiaan mm. omassa sosiaalisessa mediassaan.
Säännöllisten tuottojen luominen vaatii kuitenkin lähes järjestäin aikaa, ja vieläpä paljon sitä. Näinollen Rahablogin ensimmäisen vuoden myyntitavoite onkin pyöreät 0€.
Rahablogissa keskityn ensimmäisen vuoden aikana kokonaisuudessaan sisällön tuottamiseen, ja tuottojen tekeminen alkaa (toivottavasti) toisen vuoden aikana.
Mitä blogin perustaminen on antanut kirjoittajalle?
Rahablogin 0€ tuloksesta huolimatta blogin perustaminen on antanut minulle enemmän kuin koskaan olisin uskaltanut kuvitella. Se on antanut minulle mahdollisuuden tehdä työtä, josta todella nautin sivutoimisena yrittäjänä, mahdollistanut verkostoitumisen muiden sisällöntuottajien kanssa sekä poikinut jopa pari yhteistyösopimusta.
Tällä hetkellä kirjoitan Rahablogin lisäksi kahta muuta Suomalaista blogia, josta kummatkin tuottavat säännöllistä laskutusta joka kuukausi. Tällä hetkellä laskutusmäärät ovat kuukausitasolla n. 500-700€ luokkaa, ja tavoitteena on lisätä laskutusta lähikuukausina merkittävästi.
Rahablogin perustaminen on myös mahdollistanut minulle oman intohimoni ja urapolkuni löytämisen. Olen aina ollut erittäin kiinnostunut yrittäjyydestä, ja blogin perustaminen ja sivutoiminen yrittäjyys on ainoastaan vahvistanut tätä käsitystä.
Tavoitteeni onkin olla jo ensi vuonna päätoiminen yrittäjä, ja jättää päivätyöt kokonaan pois. Luoda jotain suurta, ja tehdä töitä itselleni silloin kuin haluan, ja niin paljon tai vähän kuin haluan.
Tiivistettynä
Jos mietit blogin perustamista, suosittelen vilpittömästi toteuttamaan visiosi. Luota blogisi menestymiseen, mutta pidä mielessä se, että se vie paljon aikaa. On myös täysin mahdollista, että blogi ei saa ensimmäisten kuukausien aikana lukijoita ollenkaan, mutta tästä ei kannata lannistua.
Blogin artikkelien listautuminen Googleen vie yleensä keskimäärin 90 päivää. Tähän on toki poikkeuksia, ja varsinkin aktiivisella hakukoneoptimoinnilla blogin artikkeleita saa nostettua jo vaikka seuraavaksi päiväksi Googleen, mutta tämä vaatii enemmän työtä.
Suosittelen opiskelemaan hakukoneoptimointia alkuvaiheissa paljon, sillä se maksaa varmasti itsensä takaisin tulevaisuudessa.
Älä pelästy alkukustannuksia, suosittelen ehdottomasti maksullista hostingpalvelua sekä rekisteröityä virallista domainia.
Keskity aluksi verkostoitumaan muiden sisällöntuottajien kanssa sekä solmimaan molemmille osapuolille hyödyllisiä yhteistyösopimuksia.
Ole määrätietoinen, sinnikäs ja kärsivällinen.
Kulut yhteensä
Rahablogi.com-domain 19€/v
Rahablogi.fi-domain 19€/v
Siteground-hosting 37€/v
WP Rocket (Sivuston optimointi) lisenssi: 50€/v
Tulot yhteensä
Laskutettavaa tuloa yhteistyösopimuksista: 500-700€/kk
Rahablogin affiliaattimyynti: 0€
Lisäksi valtava määrä kokemusta, osaamista ja uusia tuttavuuksia, joiden arvo on korvaamaton.
Tykkäsitkö lukemastasi? Jaa artikkeli painamalla alta:
Seuraa meitä somessa: