Siirry suoraan sisältöön

Kiinnostaako sijoittamisen aloittaminen?

Sijoittamisen aloittaminen saattaa alkuun vaikuttaa todella monimutkaiselta, sillä tietoa on tarjolla paljon ja tuntuu, että kaikki pitäisi opetella ennen aloittamista. Kannustan itse toki opiskelemaan sijoittamisen perusasiat ennen aloittamista, mutta ehdottoman tärkeää pitkäjänteisen kehityksen kannalta on aloittaa pienillä summilla mahdollisimman pian, jotta sijoittamisesta muodostuu rutiini.

Kaikessa sijoittamiseen liittyvässä on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kaikki päätökset tulee aina tehdä itse, eikä kukaan muu kuin virallinen sijoitusneuvoja voi tehdä päätöksiä puolestasi. Sijoittamisessa on aina olemassa myös riski siihen, että menetät sijoitetun pääoman – se on kuitenkin hinta, joka mahdollisista tuotoista täytyy maksaa.

Rahablogiin on tullut kirjoiteltua kattavasti sisältöä erilaisista sijoitusmuodoista, oppaita sijoittamisen aloittamiseen sekä arvosteluita luotettavista sijoituspalveluista.

Tältä sivulta löydät kaikki sijoittamiseen – ja ennen kaikkea sijoittamisen aloittamiseen liittyvät aihealueet. Voit valita alta aiheen klikkaamalla kuvaa lukeaksesi lisää.

Sijoituspalveluiden arvostelut

Arvosteluita tunnetuimmista ja varmasti luotettavista sijoituspalveluista.

Rahablogi suosittelee ainoastaan laajalti tunnettuja, hyvämaineisia sekä todistetusti turvallisia sijoituspalveluita. Näiden kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä hämäriäkin palveluntarjoajia on tarjolla paljon.

Klikkaa kuvaa alta siirtyäksesi palveluarvosteluun.